Ystävän Suola Chefin reseptiuutisia

Tänään kevään fiilis pääsi lautaselle uniikein ja raikkain mauin ja värein.

Paahdoin lempikalaani nieriää ja kylkeen tein Ystävän Suolalla maustettuja pyreitä herneistä ja maa-artisokasta. Annoksen raikkauden toin pikkelöidyllä punasipulilla.

Pikkelöidyt juurekset sopii hyvin niin liha, – kala, ja kasvisruokien kaveriksi tuomaan happoa ja ns. luonnettakin annoksiin. Kohta saadaan kuusenkerkkiä ja niitä voidaan pikkeli-liemeen myös laittaa ja esimerkiksi hyödyntää kesällä salaateissa tai miltä kuullostaisi äitienpäivämenussa kuusenkerkkä hollandaisella tuoretta parsaa?

Pikkelöinti liemi on helppo tehdä eikä vaadi suuria ponnistuksia.

Pikkelöity punasipuli

4 punasipulia siivutettuna

1dl väkiviinaetikkaa
2dl hienoa sokeria
3dl vettä
Kuivia mausteita esimerkiksi laakerinlehti, kanelitanko, katajanmarja
Siivu sitruunaa

Kiehauta liemi nesteet kuivien mausteiden kera ja jäähdytä kädenlämpöiseksi. Lisäö liemi ja sitruunasiivu niin että sipulit peittyvät. Anna tekeytyä ainakin puoli vuorokautta. Pikkelöidyt tuotteet säilyvät liemessä hyvin, jos et mene paljain sormin liemeen koskemaan.

Kiitos jälleen Viivi Varesvuolle astialainauksesta kuvausjärjestelyissä.

Hyvää viikon jatkoa, mä lähden nyt lenkille uusia innovatiivisia ideoita miettimään.

Top